keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Rytmissä

Sisäinen kello sanoi kuudelta, että nyt on nukuttu liian pitkään.Soitin heti, siis todellakin suoraan vuoteesta, teholle enkä ole edes aivan varma, millä nimellä itseni esittelin. Mutta tärkeintä oli nuppusen kuulumiset: elossa. Sydän lyö, nappula on irrotettu hengityskoneesta, tyttö nukkuu edelleen, limaa nousee eikä isoja rytmihäiriöitä ole tullut. Jossain välissä pumppu aina pompottelee lisälyöntejä, mutta se ei ole vakavaa tilanteessa että sitä on ronkittu isolla kädellä.

Kello kahdeksan vierailuaikaan tytsy todellakin nukkui, hieman levottomasti, mutta nukkui kuitenkin. Hän käytti hetkittäin silmiään auki mutta aivot eivät vielä olleet tässä maailmassa. Kahdeksan jälkeen meillä oli pitkä tauko ennen klo 13.30 vierailuaikaa joten lähdimme ihan vähän kävelemään hotellin vieressä olevaan Kampin keskukseen. Paitsi että paluumatkalla suunnistin himpun verran huti ja me käveltiin - ja käveltiin - pitkin Helsingin tuulisia ja jyrkkiä katuja kunnes kännykän navigoinnin avulla pääsimme takaisin hotellille ja samoilla tulilla olikin aika lähteä takaisin sairaalalle ja lapsen luo. Pirullisia ovat nuo pikkukadut, harhauttavat pahasti suuntavaistottoman ja saavat jalat kivistämään.

Puoli kahden vierailuaikaan nuppupupunen teki tärkeintä tehtäväänsä: oli elossa.Hän hengitteli itsenäisesti ja nukkui edelleen. Ultralääkäri kävi kurkkaamassa rinnan sisään eikä se välttämättä ollut miellyttävä kokemus sellaiselle, jonka rintalasta on eilen halkaistu. Mutta tutkimus saatiin tehtyä. Läppä on korjattu ja tilanne on sen suhteen kohtalaisen hyvä. Läppä on hieman ahtaahko tällä hetkellä (en tiedä, mitä se tarkoittaa mutta kysyn sitten kun aivot toimivat). Jotain lääkäri ja hoitaja tuumailivat keskenään mutta pidin parempana olla huolestumatta, murehdin kuitenkin joka risausta ihan liikaa muutenkin. Limaa nousee ja imuja oli jouduttu tekemään aika paljon sekä ventolinea hengitelty.

Tuon vierailun jälkeen sain ihanan puhelun mäkkitalolta: me saatiin sieltä huone! Wohoo! Ja nostalgisesti huone on juuri se sama jossa oltiin beibin ensimmäisessä leikkauksessa. Meidän tarina on edelleen tuossa huonevihkosessa ja vakaasti aion kirjoittaa siihen seuraavankin menestystarinan! Kirjauduttiin kiivaan ja kallellaan ulos Scandic Parkista ja haalasimme kamat Seurasaarentielle (navigaattori ei tunne tämän nykyistä osoitetta). Tämän lähemmäs kotia ei voi päästä näissä olosuhteissa. Vaikka hotellissa on hyvä, on tämä kuitenkin paras mahdollinen paikka käydä nukkumassa ja lataamassa akkuja.

Viiden vierailun aikaan jonotimme taas teholle. Hiippailin sängyn viereen ja siinä majaileva pikkuhippi tuumaili minut nähtyään: "Isi?" - kun hän sai varmistuksen että isäkin on huoneessa, alkoi hän ehdottelemaan että eikö me lähdettäis tästä hiljalleen lentämään. Meidän tyttö on herännyt! Tosin hän oli äärettömän huonovointinen juuri nautitun 4ml veden jälkeen. Tuntui kurjalta katsoa kun poloisella oli naama vihreänä ja oksennus todella lähellä. Mutta yrjö ei lentänyt - onneksi - vaan tilanne rauhoittui siihen että nappula hetken katselun ja kuiskailun jälkeen nukahti.

Ennen puoli ysin vierailuaikaa kävimme pikapikaa hakemassa huoneeseen telkkarin ja ajoimme harhaan.. Onneksi aikaa oli kuitenkin sen verran, että ehdin laittamaan pöperöä pöytään ennen kuin oli taas aika lähteä Lastenklinikalle.

Illan viimeisellä vierailulla nuppu oli jo täysin hereillä. Hän jaksoi ilveillä ja kikkailla ja oli muutenkin ihan oma valloittava itsensä. Limaa nousee, yskiminen sattuu eikä ruokaa heru (vaikka hän moneen kertaan tivasikin, missä meidän karkit on.) Kuunneltiin mun kännykästä Fröbelin palikoita ja äiti esitti hienoimmat tanssimoovit mitkä tehon historiassa on nähty. Haavasta ei juurikaan enää vuoda nestettä, monesta lääkkeestä on luovuttu (edelleen menee kuitenkin sydämen toimintaa vauhdittava adrenaliini ja antibiootti) ja nyt kun vaan neste alkaa pysymään sisällä ja huomisen keuhkokuvat näyttää hyvältä niin mikä tässä on möllötellessä. Yöhoitsu lupasi laittaa rääpiskölle videot pyörimään tai musiikkia kuulumaan kuulokkeista jos hän näyttää tylsistyneeltä eikä ala iltaunille.

Petteri Riepu bommaa - kaulassa punajuuripesun jäljet

Duckface - turvotusta on vielä leikkauksen jäljiltä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti