tiistai 10. joulukuuta 2013

This is my life

 Jotenkin alkaa tuntumaan siltä, että kohtalo on antanut meille Uuno Turhapuron roolin tässä elämässä. Iloa ja riemua riittää ja yht´äkkiä huomataan että tässähän kellutaan korvia myöten siinä itsessään..

 Tänään oli beibin kardiologin kontrollikäynti. Edellisestä sydänleikkauksesta on puolitoista vuotta, tyttö on kehittynyt ja kasvanut kohisten - uusia taitoja on ilmestynyt melkein päivittäin ja päiväkodissa menee vallan mainiosti. Ja sitten se sydänlääkärin pirulainen kaikessa viisaudessaan kertoi, että läppä vuotaa edelleen ja rasittaa sydäntä ja se täytyy korjata. Eli vuosi 2013 oli meidän elämämme paras vuosi, koska lähes koko vuoden elimme siinä luulossa että kaikki on hyvin ja jostain ihmeen syystä nappulan sydän on parantunut.

Ei ole.

Puolen vuoden päästä on kontrolli, eli röngtenit ja verikokeet ja sen jälkeen aletaan odottelemaan leikkausaikaa.

Minä voisin tällä hetkellä peruuttaa jo vuoden 2014 alkamisen, siinä taitaa olla jotain vikaa. Jos kuitenkin ottaisin tilalta tuon 2013:n uudestaan.

Jotenkin on vain tyhjä olo. En minä ole vihainen, en ainakaan vielä, kaikki aikanaan. Nyt tuntuu siltä, että sammutan valot, nappaan tytön tiukasti kainaloon ja alan odottamaan aamua - tämä painajainen saisi jo loppua.