torstai 15. tammikuuta 2015

Päivät kuluu hukkaan

Meillä lähtee maanantaina lento Helsinkiin. Menen tyttösen kanssa kahdestaan edeltä tutkimuksiin ja isä tulee autolla perässä työvuoron tehtyään. Vaikka arvostankin kovasti tätä lyhyttä varoaikaa, on määrittelemättömän pitkän vapaan ottaminen hieman haastavaa tilanteessa, jossa pitää piirtää työntekijöiden vuorot ja suunnitella kaupan pyöriminen sille ajalle kun pomot puuttuu. Mutta onneksi meidän henkilökunta on tunnettu elastisuudestaan.

Kulunut viikko on mennyt turrana. Ollaan vietetty aikaa pienen perheen kuplassa. Nappula on saanut tehdä kaikkia niitä juttuja, joista hän nauttii eniten: pelannut ipadilla, uinut ja ollut isän ja äidin kanssa. Minä olen keskittynyt ihastelemaan tuota uskomatonta lasta, välissä kävellyt kädet taskuissa, pysähtynyt miettimään, itkenyt vähän ja sen jälkeen jatkanut kävelemistä. Hetkittäin tekisi mieli huutaa oudoille ihmisille, että: "katsokaa tätä tyttöä, eikö hän vain olekin ihana? Ja muutaman päivän kuluttua lääkärit pysäyttävät hänen sydämen eikä sen uudelleen käynnistymisestä ole mitään takeita." Ja toisaalta haluaisin vielä jatkaa tätä arkista elämää, antaa itselleni luvan myös joskus ärsyyntyä tuosta uhmaikäisestä juntturasta joka heittäytyy kaupan lattialle makaamaan ja alkaa nuolemaan laattoja..

Isänsä ottaa tilanteen stoalaisella tyyneydellä. Tiuskaisu: "olishan se kaksi leikkausta pitänyt riittää" leikkauskutsun tultua kuitenkin kertoo sen, että rauhallisen ulkokuoren sisällä ajatukset mylläävät. Hänelle tilanne on tietysti vielä raskaampi, koska Paz joutuu kannattelemaan myös minua silloin kun henki ei kulje ja paniikki ottaa niskalenkin.

Emmaa odottaessa meille ei annettu mitään takuuta siitä, että lapsi selviää synnytyksestä tuon sydänvian takia - mutta vielähän tuo tuossa sohvalla isänsä kanssa kisuaa ja oppii päivittäin uusia asioita meidän ihasteltavaksi. Tässä matkan varrella musta on tullut ahne, kun beibi kerran selvisi synnytyksestä ja on kohta täyttämässä jo neljä vuotta, olishan se ihana saada vielä pitää itsellä. Ehkä vaikka sata vuotta - tai ainakin pidempään kuin me itse täällä hengailemme. Ihan vain jotta säilyisi oikea järjestys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti