Elävien kirjoissa

Tänään oli Suuri Päivä ja meidän beibi päästettiin kotiin. Tulehdusarvot olivat aamun verikokeen perusteella vielä 45 - mutta lääkäri antoi luvan lähteä himppeen toipumaan antibioottikuurin kanssa. Tietty pari muutakin lääkettä saatiin kotiin viemisiksi, nyt nappula syö viikon ajan neljää lääkettä ja antibioottikuurin loputtua meille jää "normiannokseksi" kolme lääkettä - kaksi nesteenpoistolääkettä ja yksi rytmilääke. Noiden lisäksi tietty suositellaan relatippoja ja normaalia d-vitamiinia, eli pikkudosetti taitaa olla kohta tarpeen päivittää hieman rotevampaan malliin. Lääkkeiden tarve arvioidaan noin 3kk päästä OYS:sissa 24tunnin tarkkailujaksolla, johon mennessä ilmeisesti puretaan nesteenpoistot ja jossa yritetään päästä rytmilääkkeestä eroon. Buenoa.

Finnair ei sitten koskaan ehtinyt soittaa meille, että pääsemmekö me heidän lennollaan kotiin. Otin blue1:n äkkilähdöt hki-oul-hki (paluu joskus elokuussa) ja maksoin siitä lystistä noin 200 euroa kolmelta henkilöltä. Kaupan päälle saimme vielä ilmaista mainosta kun meni himpun tiukalle se koneeseen ehtiminen ja meitä kuulutettiin kentällä.. Mutta tulipahan tehtyä uusi sisäratojen maailmanennätys lastenrattaiden työntämisessä - ja jalat on taas vaihteeksi maitohapoilla ja kyllä, ehdimme koneeseen. Kiva kävellä koko käytävä koneessa ja saada 80 ihmiseltä kylmää silmää.. Nuppupupunen on jo niin vanha tekijä tuossa lentämisessä, ettei se ollut moksiskaan koko hommasta. Oksennuspussin pieksäminen riitti taas huvitukseksi eikä korvien, tai minkään muunkaan, vuoksi tarvinnut murehtia laisinkaan.
Jossain vaiheessa parin viikon sisään me käydään ensimmäisessä sydänkontrollissa OYS:sissa. Beibiä ei taas saa nostella kainaloista 5 viikkoon, suihkutella ja kylpeä saa ihan normaalisti. Mäkkitalon huone jätettiin siistinä seuraaville tarvitsijoille ja telkkari meni gummilaan lainaan. A-kummi nakkas meidät osapesueensa kanssa lentokentälle, eli taksin kanssa ei tarvinnut sohlata laisinkaan. Olen tämän päivän käynyt ibuprofeiinilla jatkuvan migreenitykytyksen kanssa, stressi alkaa laukeamaan ja siitä kiitoksena saan tuon julmetun päänsäryn ja irtoavan oikean silmän (ainakin siltä tuntuu, että toinen silmä aivan näillä sekunneilla pullahtaa pihalle kuopastaan).

Nyt me mennään kotiin ja sulkeudutaan hetkeksi siihen omaan pieneen kuplaamme. Jossain vaiheessa, paljon paljon myöhemmin, luen itse nämä tekstit ja yritän ymmärtää mitä kaikkea tässä on koettu. Pas-Kat kiittää ja kuittaa, ei palata näissä merkeissä enää - eihän?

PS. Meidän auton takapenkillä istuu yksi tyttö punaisessa mekossa ja käryää vallan kauhistuttavalle. Se näyttääkin ihan mukiloidulta otsa siteessä, mustelma poskessa ja siellä täällä ruhjeita ja piikinjälkiä. Pitäisköhän se toimittaa sairaalaan? Ehheheee.