tiistai 17. helmikuuta 2015

Arvoituksia

Mikä on metrin mittainen ja kikattaa ääneen tajutessaan olinpaikkansa? Vastaus: pieni tyttö kotona.


Ihan kypsä kotiutettavaksi


Tänään päästiin pois sairaalasta. Edelleenkin märkäpaiseen aiheuttaja on mysteeri, antibiootit eivät ole purreet siihen halutulla tavalla mutta nyt näyttää siltä, että luonto parantaa itse itseään. Eilisessä kuvauksessa ilmeni, ettei pesäke ole ainakaan kasvanut lisää. Lääkärit eivät tiedä mikä pöpö se oli, todennäköisesti joku ihossa normaalistikin majaileva bakteeri joka leikkaushaavaan päästessään alkoi ärhentelemään.

Nyt toivotaan että nappulan kunto jatkuu hyvänä ja kuukauden päästä thoraxin tt-tutkimuksiin sisätautiosaston kautta. Onhan meillä onneksi jo perjantaina sydänkontrolli ja lupa hakeutua suoraan OYS:siin jos kunto romahtaa. Nyt peukut pystyyn ja varpaat kans.

Tänä iltana pienessä mökissä metsän laidalla on neljä iloista ihmistä ja yksi riehakas koira. Mummo tulee yökylään ja menee pikkutytön kanssa vinttiin nukkumaan. Minä lähden elämäni auringon kanssa muutaman tunnin saunareissulle joka pitää sisällään kuluneen viiden vuoden stressin purkamista ja shampanjapullon (ei parane sekoittaa sitä shampoopulloon), eli luvassa on hikeä ja kyyneleitä.

Jokohan meillä olisi mahdollisuus aloittaa se normaali lapsuus? Huisaa =)

1 kommentti:

  1. Eipä kuvaa katsoessaan arvaisi mitä on joutunut kokemaan!
    Toivottavasti et sekoittanut shampoota ja shampanjaa.Vaikka molemmille on varmasti käyttöä.
    Ilonkyyneleitä toivottavasti joukossa!
    Normaalilapsuus alkakoon!!!
    (anteeksi tää huutelu)

    VastaaPoista