lauantai 14. helmikuuta 2015

Asemasotaa

Pikkunilkki paranee - ennemmin tai myöhemmin johonkin suuntaan on tapahduttava muutos. Muutama päivä ollaan menty siihen hyvään suuntaan: tulehdusarvot on laskeneet ja tyttö on sirkutellut terveen oloisena. Tänään mummo kuiten soitti lapsenlikkavuorollaan, että nappulalla on noussut lämpö.

Ärh.

Maanantaina pitäis olla anestesiassa uusi ct-kuvaus jotta nähdään, miten rintalastan salamatkustaja on reagoinut hoitoon. Mutta eihän kukaan ala nukuttamaan kuumeista mukulaa. Ja miten käy meidän tiistai-keskiviikon kotiutuksen?

Tämä sairaalaelämä alkaa tulemaan korvista pihalle. Olen perin juurin kyllästynyt olemaan kuumassa huoneessa, ruikuttamaan hoitajilta sen verran lastenhoitoa että ehdin käymään pihalla tupakalla, syömään kanttiinin patonkeja, juomaan automaattikahvia ja öisin heräilemään siihen kun kaksi ihmistä häärää tytön sängyn vieressä ja tupeloi katetrin kanssa. Yhtenä yönä yöhoitajalla oli käynyt ihan pikkuriikkinen vahinko ja ilmeisesti katetrin tulppa oli jäänyt heikosti kiinni, Paz huomasi jossain vaiheessa yötä että nappulan sänkyyn vaihdetaan touhukkaana petivaatteita ja verta oli vähän kaikkialla. Tietysti miehen aivot rekisteröivät kaiken hieman hitaammin ja koko asia valkeni hänelle vasta aamutuimaan. Hoitaja ei kuitenkaan ollut kirjannut mitään erityistä siltä yöltä ylös eikä muuten jättänyt niitä verisiä vuodevaatteita huoneen pyykkikoriinkaan, joten asian selvittäminen näin jälkikäteen on hankalaa. Mutta ei tuo ainakaan keventänyt meidän taakkaa.

Onneksi Paz jaksaa tsempata tässäkin tilanteessa ja on joka toinen yö sairaalassa beibin kanssa. Silloin minä saan olla korvaamaton töissä ja ajattelematta tätä tilannetta.

Huomenna aamusella mummo palaa sairaalamoodiin ja me tehdään Paz:n kanssa pitkä päivä töissä. Sitten ma-aamuna ryntään ukin kyydillä päivystämään OYS:siin ja kuulemaan, mitä teuhakkeen kanssa tehdään/ollaan tekemättä. Siihen saakka yritän keskittyä siihen ihanaan hetkeen, kun jonakin kauniina päivänä tulevaisuudessa me ollaan koko sakki kotiluolassa, pidetään ovet lukossa ja hengaillaan ilman aikatauluja, lääkkeitä tai mitään muutakaan ylimääräistä. Leikitään omilla leluilla ja vaan ollaan ja nautitaan elämästä. Sitä hetkeä ajattelemalla tästäkin suosta rämmitään yli.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti