Joko saa tuulettaa?

 Tuntuu ihan samalta kuin kouluaikoina kun sai kokeen tehtyä ja piti kuitenkin odottaa kiltisti paikallaan istuen  tietty aika ennen kuin pääsi ulos luokasta (yleensä nurkan taakse tupakalle & kaivertamaan törkeyksiä wc:n seiniin.)

Tyttö taitaa olla kunnossa. Kotona ollaan oltu reilu kaksi kuukautta, leikkauksesta on kolme kuukautta. Nesteenpoistolääkitys on purettu ajat sitten ja kaikki rajoitukset on poistuneet.

Ohhoh. Tätäkö se on sellainen ihan "normaali" elämä? Että käydään päivästä toiseen ilman hillitöntä pelkoa. Tietysti itsestä tuntuu kamalalta kun pakolla jossain vaiheessa uhmaikäisen kanssa leikkaa hermot kiinni - edelleenkin takaraivossa kummittelee se "entä jos?"-vaihtoehto. Meidän elämä voisi hyvinkin olla perustavalla tavalla erilaista tällä hetkellä, mutta eipä ole - ähäkutti kohtalolle.

Kuntouttava päivähoito on alkanut jälleen pyörimään. Tosin tälle vuodelle nappula meni hoitoon ekan kerran vasta maaliskuun lopulla ja näin huhtikuussa näyttää tulevan ainakin yksi saikkuviikko. Onneksi meidän työt ja mummo joustaa niin että saadaan hoidettua tuo nappula kolmestaan.

Minun pääkoppa ei ole vieläkään ihan kuosissa, mutta siihen helpostusta tuonee ensi viikolla tavattava psykiatri. Sain neuvolan kautta lähetteen terveydenhuoltokuntayhtymään uutena tulleelle perheneuvolan pällilääkärille, juttelin hänen kanssa puhelimessa (eli minä itkin ja hän plarasi kalenteria löytääkseen mahdollisimman pikaisen ajan tapaamiselle) ja vajaan viikon päästä on treffit. Mielenterveyskuormassa olisi ylimääräisenä haasteena se, että heitettiin huhtikuun alusta tupakat nurkkaan. Paitsi että se lupaus ratkesi tässä muutama päivä sitten (pässi! ääliö! tollo!). Mutta yritetään uudestaan jahka saan kerättyä rohkeutta taas sen verran.  

Eloonjäämisturnee on tehty. Ensi viikolla on sydänkontrolli josta suostun ottamaan vain ja ainoastaan hyviä uutisia vastaan.

Ainoa tapa matkustaa hississä, pissa housussa ja akka mahallaan. 

Muutama pallo ja yksi teletappi

Ps. Youtubessa on julkaistu hieno lyhytelokuva nimellä "Amanda ja Tomi". Se todennäköisesti tulee olemaan meidän tyttösen auosikki jahka hän tuosta kasvaa. 19 minuutin pätkä sisältää tietoa leikkaukseen menevälle lapselle ja monta sellaista huonetta & paikkaa jotka saavat sydänleikattujen lasten äidit myöhemmin nykäisemään parinkymmenen minuutin huutoitkut tietokoneen ruudun edessä..

https://m.youtube.com/watch?v=joQ6R0wcWSY