Eilen oli kontrolli OYS:sissa tuon märkäkertymän osalta. Tyttö nukutettiin, ruiskutettiin täyteen jodia, kuvattiin ja palautettiin krapulaisena lähettäjälleen. Patti on pienentynyt, puolitoista kuukautta sitten se mörkö oli 12mm*15mm ja nyt 9mm*9mm. Mutta tuo pienentyminen ei ole ollut niin rivakkaa kuin lääkärit odottivat.
Eli nyt odotellaan - siinähän me ollaan hyviä. Vielä lääkärit eivät sorki tuota tyttöä, koepalaa ei oteta eikä antibiootteja jatketa. Ainoa ohje on, että joka ainoan (siis todellakin joka ainoan) kuumeisen infektion yhteydessä täytyy saada arvio OYS:sin lasten päivystyspoliklinikalta - sieltä konsultoidaan infektiolääkäriä joka päättää, johtuuko infektio käsiin räjähtäneestä bakteeripesäkkeestä vai jostakin normiflunssasta.
Makean tilanteesta tekee se, että tuo nappulahan sairastaa vähintään kerran kuukaudessa kuumeen kanssa. Eivät hoitajattaret oikein innostuneet minun ehdotuksesta tuoda omat verhot ja astiat sisätautiosaston potilashuoneeseen kotoisuuden lisäämiseksi. Koska siellä tullaan vielä viettämään monen monta herkullista yötä. Ärh. Taisteluväsymys alkaa saamaan niskalenkin.
Vein tänään, vastoin kaikkia omantunnon sääntöjä, beibin päiväkotiin. Edellisen kerran se on viettänyt siellä laatuaikaa ikäistensä kanssa joulukuun alussa ja nythän ollaan jo maaliskuun puolivälissä. Tyttö oli liekeissä, vaikka melutason nouseminen parilla sadalla desibelillä hieman näyttikin häiritsevän. Ja lupaavaa oli, että hänen henkilökohtainen avustaja on nuhassa. Eiköhän me jo viikonloppuna päästä takaisin sairaalaan - varsinkin kun olen piirtänyt meille pari vapaapäivää.
Vaikka elämä laittaakin aina joskus matot rullalle ja jättää ne kulkureiteille, niin tärkeintä kuitenkin on se, että tuo tyttö tuossa edelleenkin on. Hän leikkii, laulelee omalla kielellään, vaatii ipadia ja kantelee heti jos äitin kaasujalka on ollut kotimatkalla himpun verran normaalia raskaampi. Ja vaan on - ja pitää niin perhanan tiukasti kiinni siitä kipinästä jota elämäksi sanotaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti