Kymmenen jälkeen soitin teholle ja sain vahvistuksen sille, että Beibi siirretään klo 14 sydänosastolle K4! JeiJeiJei! Tämä on pieni askel ihmiskunnalle mutta suuri yhdelle pienelle perheelle Pohjois-Pohjanmaalta.
Ennen kahta pakkasimme iskän kamat kasaan kotimatkaa varten ja kävimme syömässä ja ruokakaupassa ennen leiriintymistä sairaalalle. Paz ehti nauttia tyttärensä seurasta tänään pari tuntia, sitten hänen oli aika startata auto ja lähteä ajelemaan kotia ja huomenna alkavia työhommia kohti. Onhan tämä äärimmäisen mälsää, ettei isä pysty olemaan mukana koko sairaala-aikaa mutta onneksi nappula ehti siirtyä pois teholta ennen sitä, täällä kuiten on niin paljon vapaammat vierailuajat.
Nappulan piuhaviidakko on harventunut entisestään. Päässä on kaksi sarvea (molemmin puolin kalloa on laitettu neula suoneen valmiiksi), happiviikset, sydänmonitorin muutama läppä rinnassa ja saturaatiomittari jalassa. Elämähän on käynyt vallan kevyeksi noissa kamoissa. Tänään on myös otettu haavan päällä ollut laastari pois. Minä en näe siinä minkäänlaista ompelujälkeä, joten täytynee muistaa kysyä hoitajilta, miten tuo haava on suljettu. Toim.huom. Haava on ommeltu, mutta siinä on vain niin pieniä pistojälkiä ja ohkaista materiaalia, ettei tämmönen kuutosen käsityöihme näe niitä.. Ja tikit on sellaiset, jotka sulavat pois joten me voimme sen puolesta jättää yhden tk-käynnin väliin.
Beibillä on nyt nesterajoitus, eli vuorokaudessa hän saa ruokaa 720ml (8*90ml) edellisen kerran nappula sai maitoa kolmen aikaan, joten eiköhän tässä kellon lähestyessä kuutta aleta ruikuttamaan taas baarin avautumista. Neljän aikaan hoitaja kävi laittamassa antibiootin. Kuumetta neitosessa ei ole, ja kahdentoista aikaan on teholla annettu kipulääkettä, mutta hän on kuitenkin kovin levottoman oloinen, joten taitaa olla kipulääkkeen paikka jahka joku virkapukuinen erehtyy norkoilemaan oven pielessä tarpeeksi pitkään. Kipulääkkeenä on edelleen morfiini, tyttöhän leikattiin vasta toissapäivänä (asia, joka tuppaa unohtumaan kun näille päiville on tullut ihan kohtuullisesti informaatiota ja tekemistä) ja yötä vasten lääkäri on määrännyt hänelle panadolia.
Tyttösellähän on kovin vikkelät, pienet kädet, jotka hän on aika vasta löytänyt. Nyt niistä tuppaa olemaan aika paljon haittaa, kun happiviikset ja nuo sarvet (tarkistan niiden virallisen nimen myöhemmin. Kanyylit - se vatsasta tullut putki oli nimeltään dreeni. Kanyylistä menee tavara sisään, dreenistä ulos) pitäisi saada pysymään paikoillaan. Ensimmäisen hereilläolojakson aikana hän ehti napata happiviikset pois parikymmentä kertaa vaikka molemmissa käsissä oli kiinni aikuinen ihminen.. Sitten kädet alkoivat nousta jo hälyttävän lähelle noita päässä olevia tippaletkun päitä, joten napsukka sai hienot tossut käteen.. Ne eivät tosin estäneet yrittämästä nopeammin, korkeammalle, tehokkaammin omatoimilääkitsemistä. Nyt rääpisköllä on kanaverkkoa pään kanyyleita suojaamassa ja ruttuteipillä kurotut tumput käsissä. Vaikka se tuntuu sadistiselta, niin suosittelin hoitajia sitomaan nappulan kädet yön ajaksi sängyn reunoihin kiinni sideharsolla samaan tapaan kuin mitä ne olivat teholla. Muuten aamulla saattaa olla verinen kepponen odottamassa kun joku tänne huoneeseen vihdoin kurkistaa.
Periaatteessa voisin ottaa tytön syliin jo nyt, mutta ohjeistus siitä hommasta oli niin monimutkainen ja nappulan tämän hetken kipuisuus on saaneet minut luopumaan siitä ajatuksesta. Jos nyt sattuu, että tutti tipahtaisi lattialle, niin eipä sitä enää niin vain nostettaisikaan. Napsukkaa voi siis nostaa niin, että toinen käsi on niskan takana ja toinen pepun alla. Missään tapauksessa häntä ei saa nostaa kainaloista - joka on tainnut olla se minun ainoa tapa ottaa hänet turvaistuimesta ja sitteristä ja sängystä jne.. Onpa tässä vielä opetteleminen moneen kertaan, mutta aikaakin on. Nostorajoitukset kestävät 4-6vkoa, eli sen jälkeen rintalastan pitäisi olla luutunut niin kunnolla, että lasta voisi käsitellä ihan normaalisti.
Ja sitten seurasikin toimintatunti: Kello kuuden ruokailussa nuppu nykäisi maidot henkeen ja samaan kasaan tuli vielä verikokeen otto sormenpäästä ja julmettu tuskatila ja räkä nokasta ja ruoan päälle hikka ja pahasti pierettikin. Siinäpä sitten pikkupotilas antoi suoraa palautetta tasan kaikille huoneessa oleville hoitajille ja käytävällä kulkeville sivullisillekin. Morfiinipiikki tainnutti nuoren vihaisen naisen ja nyt hän nukkuu tuossa vieressä viattomien unta. Onhan se karua katsottavaa, kun poloinen ei saa henkeä, saturaatio laskee 70%:iin, pulssi nousee kahteensataan ja kaikki mahdolliset lukemat monitorissa hälyttää. Tulee himpun verran sellainen olo, että Luojan kiitos minä menin kauppaoppilaitokseen sairaanhoitajakoulutuksen sijasta.. Ei muuten riittäisi tämän ämmin hermot tähän työhön, hatun nostan korkealle nille joilla riittää!
Eiköhän tämä päivä ala olemaan tässä pulkassa. Napsu nukkuu nyt kuitenkin siihen yhdeksän iltaruokaan asti ja sen jälkeen alkaa yöunien aika, joten minäkin pakkaan kamani ja lähden suoriutumaan ensimmäistä kertaa kävellen mäkkitalolle. Siellä hiljainen huone odottaa kulkijaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti