Juteltiin tuossa kanttiinissa siitä, että ilman tämän paikan perinpohjaista tuntemista olisi ihan hyvin voinut elää. Ettei tietäis, mistä K4:n ovi avataan tai K9: n vanhempien odotushuoneen lehtivalikoimaa. Silloin ei varmasti iskisi paniikki jos jossakin talossa tuoksuu samalle kuin mäkkitalossa tai oksennusrefleksi, kun näkee edes kuvan tästä Lastenklinikan sisäänkäynnistä.
Tänään illalla tulee Elämä lapselle -konsertti. En aio katsoa. Elämässä on ollut muutenkin ihan liikaa draamaa viimeiset kuusi vuotta. Istun nyt K9:n ala-aulassa ja voin nähdä meidät muutama vuosi sitten odottamassa tietoa leikkauksesta. Tai tuolla pihalla, kun kirurgi vihdoin soitti salista ja me pillitettiin tupakkapaikalla ihan estoitta.
Tyttö on elossa. Ja se on ainoa olennainen asia tässä elämässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti