lauantai 17. syyskuuta 2016

Kiitos ja kumarrus

Se oli sitten laitimmainen reissu tuossa rakennuksessa.

Tyttö on kotona toista päivää, vieläkään ei ole kuumetta tai mitään muutakaan ongelmaa ilmennyt. Kipulääkkeenä on burana ja panadol. Nappula käy ja kukkuu ja kaikki on hyvin.

Tällä viimeisellä kierroksella mulla ei ollut läppäri mukana, ja tämän blogin päivittäminen vanhan iphonen mikronäytöllä & nakkisormilla oli todella haasteellista, siksi radiohiljaisuus. Tietysti vielä se pikku juttu, että olin sunnuntaista tiistai-iltaan asti yksin kaupungissa. Paz todellakin tuli paikalle vasta kolmen päivän kuluttua, joten sain "nauttia" yksin leikkauksen ja tehokäynnin. Onneksi kaikki meni hyvin.

Koska nilkki oli niin reipas ja jäi henkiin kaikista koettelemuksista, järjestimme tänään syyskuun puolivälin kunniaksi pikkujoulut. Tonttulakit päässä harjoittelimme tip-tap-tipe-tipe-tip-tappia ja kolmen aikaan oven takana kolkutteli punanuttuinen vieras. Nappula oli aivan liekeissä, koska Muumipapan ohella joulupukki on kuuminta hottia. Tirppa istui pukin polvella, esitti kainostellen laulun, vastaanotti muutaman paketin ja saatteli pukin kädestä pitäen takaisin jouluvalmisteluihinsa.

Meillä on sydänterve lapsi. Uskomatonta. Haluaisin vain hymyillä seesteisesti ja sen jälkeen mennä nukkumaan kuuden vuoden stressin pois.


Lämmin kiitos kaikille mukana kulkeneille, Emmaa hoitaneille ja niille kymmenille korvapareille, jotka ovat hoitaneet minun mielenterveyttä tässä vuosien aikana. Tästä on hyvä aloittaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti