Kävi sitten perinteiset: onnellisesti kotona, lääkkeet annettuina ja muksu leikkimässä omassa huoneessaan. Kunnes se ei enää ollut siellä huoneessa vaan minun vieressä keittiössä, beibillä valui vesi silmistä, mutta muuten se ei valitellut elämäänsä. Mittasin kuitenkin varmuuden vuoksi nappulan lämmöt ja rivakat 38,6 sai mutsiin liikettä. Survoin tenavaan buranaa ja aloin odottelemaan lämmön laskemista normaalimmaksi. Jossain takaraivossa soi pikkuriikkinen hälytyskello siitä, että eikös lääkärin määräämä pronaxen ole myös tulehduskipulääke buranan ohella. Sormi suussa soitin henkilökohtaiselle terveydenhuollon kaikkien alojen asiantuntijalle joka komensi minut ottamaan pikapuhelun Oulun sairaalaan. Ukki kuskasi mut ja tytön sairaalan päivystykseen ja reilun kahden tunnin vaanimisen jälkeen nappula kirjattiin sisälle sairaalaan kanyyli kauniisti keskellä otsaa pöjöttäen.
Yöllä kahden jälkeen huoneeseen ryntäsi kaksi hoitajatarta ilmeisen touhukkaina. Nappulasta olisi pitänyt saada otettua pissanäyte Juuri Sillä Hetkellä. Eihän pikkutyttöjä pissata kesken unien yhtään. Ilmeisen epäonnistuneina hoitajat lähtivät tyhjin kipoin huoneesta ja me saatiin nukuttua vielä muutama tunti ennen kuin seuraava tytöstä osaansa vaativa labrahoitaja tuli huoneeseen.
Täällä ollaan nyt kikkailtu vuorokausi. Mitään selvyyttä ongelman aiheuttajasta ei ole tullut. Ainoastaan tieto siitä, että aiheesta tänne tultiin koska tulehdusarvot olivat olleet taas tanakassa nousukiidossa. Huomenna nähdään kuinka nämä nykyiset lääkkeet purevat.
Torstain kehitysvammaneuvola peruttiin. Puheterapeutti oli jäänyt saikulle ja hän oli ainoa, jolle meillä oli asiaa. Lääkäriä siellä olisi ollut turha moikata eikä fyssarillakaan varmaan olisi meille muuta kuin kannustavia tarinoita. Mutta puheterapeutti toivottavasti vielä kirjoittaa suosituksen puheterapian jatkosta ainakin vuodeksi jotta saadaan pitää meidän nykyinen aarre lähistöllä.
Huomenna on uusi päivä. Oman jännityksensä siihen tuo minun klo 10 treffit psykologin/psykiatrin luona. Ihan nopsaan tuli sekin aika eteen, että pitäis osoittaa todellista siviilirohkeutta ja kertoa, ettei tuolla pään sisällä kaikki olekaan ihan järjestyksessä. Tai ei ollut niinä muutamana päivänä kun elimme siinä uskossa, että isoimmat haasteet lapsen terveyden suhteen ovat takanapäin. Nythän on palattu takaisin normaalirytmiin, kuuntelen jokaista risausta beibin nukkuessa ja toivon sydämen pohjasta, että nuo antibiootit puree pöpöön.
Jos ei enää palata asiaan, niin tiedät sitten kuka minut lukkojen taakse laittoi. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti